Friday, April 03, 2009

Noniin nyt on voimia kirjottaa koko stoori. Toivottavasti tästä on hyötyä joskus jollekkin




Meillä on nyt ikävä kyllä jakaa teidän kanssa kokemus pentulaan tulleesta herpeksestä.
Kirjotan jutun ihan vapaamuotosesti ja omien ajatusten pohjalta joten asiavirheitäkin saataa löytyä. Kirjotan kuitenkin niin kun olen asian ymmärtänny.

Koirakannasta herpesviruksen kantajia on yli 80 %. Tauti on aikuiselle koiralle harmiton ja lieväoireinen , mutta alle kolmeviikkoselle pennulle usein tappavan vaarallinen. Aikuinen kantaja tartuttaa herpestä sen ollessa aktiivinen ja pisaratartuntana. Pennut saavat herpeksen emoltaan sitten kai kulkiessaan synnytyskanavan läpi tai istukan mukana. Tästä asiasta en olel ihan varma.

Herpekseen sairastunut pentue sairastuu yleensä 12 tunnin sisällä ja tauti tappaa noin kahdessa vuorokaudessa.Pennulla herpeksen pystyy toteamaan vain patologi. Tauti on siis vaarallinen tartuessaan tiineeseen narttuun. Jos tauti tarttuu astutuksen yhteydessä pisaratartuntana , narttu abortoi pennut. Viimeisellä loppukolmanneksella tarttunut herpes aiheuttaa pentukuolemat. Synnytyksen aiheuttama stressi on todennäköisin syy herpeksen puhkeamiseen.

Kerran herpeksen sairastanut koira ei sairasta sitä enää uudestaan eikä siis pysty sitä levittämään ja sitä pystyy käyttämään normaalisti siitokseen.

Herpekseen on olemassa täl hetkellä rokote joka annetaan kahteen kertaan : ensimmäinen ennen astutusta ja toinen ennen laskettua aikaa.
Herpes viihtyy matalissa lämpötiloissa ja vastasyntyneen pennun pesän lämpimänä pitäminen on erittäin tärkeää.

Meillä siis viime viikon torstaina huomasin että pentueen ainoa narttu rähmii silmää jonka se juuri on saanut auki. Huuhtelin sen keitetyllä vedellä , mutta kun katsoin et narttu on muutenkin vaisu lähdin hakemaan sille eläinlääkäristä silmärasvan. Nartun vointi huononi kuitenkin niin että käytin sen illalla vielä lääkärissä jossa todettiin että pennulle on hengitystie infektio ja se sai antibiootin. Pennun vointi huononi edelleen ja kahden vuorokauden nesteytyksen jälkeen kun pentu oli ollu jo ravinnotta vuorokauden päätin että on armeiliainta päästää se pois ja vein sen eläinlääkäriin lopetettavaksi.

Halusin pennun avattavaksi ja pentu oli sanomalehteen käärittynä pahvilaatikossa kellarissa maanataihin jolloin sain sen matkahuollon kautta lähtemään Eviraan. Muutaman tunnin kuluttua Evirasta soitettiin että pennusta löytyi herpes. annnetiin ohje että jos pentuja on vielä elossa on pentula saatava kuumaksi ja pentujen ruumiinlämpö nousemaan reilusti. se oli ainoa keino yrittää pienet pelastaa. Pojat olivat edelleen ihan oireettoomia. Hain lämpölampun ja kuumensin lisäpatterilla huoneen lähelle neljääkymmentä. plättä ei voinut siellä olla kun imettämässä vaan ja pennuilla oli tuskasen kuuma. läähättivät ja kirkuivat kuumuuttaan . elämäni kauhein yö rääkätä pieniä .aamulla soitin dahlblomin merjalle , eläinlääkärille joka näistä asioista varmasti eniten tietää. sanoin että mopsin lämmönsietokyky ei valitettavsti kestä tämmöstä kuumuutta että jos muuta vaihtoehtoa ei ole niin haluan sitten päästää pojat pois.

Merja pyysi tuomaan ne näytettäväksi ja lähettiin kuumaan pakattuina kohti mäntsälää. pennut olivat siinä vaiheessa jo kuumeisia ja saivat nestettä mutta muuten hyväkuntoisia. Tutkittuaan pojat merja totesi että varovaisesti uskaltaa väittää että herpes ei ole jollain ihmeen kaupalla näihin poikiin tarttunut. saatiin muutamaksi päiväksi antibiootti. herpekseenhän ei antsa tehoa mutta kun pennut oli matkan ajaksi kuumentunu sen verran kuumaksi että hengitystieinfektion välltämisksi syövät sitä muutaman päivän.

Oli ihana päästää pojat viilyteen ja ne rauhottuivatkin heti. Eilen saatiin lupa palata normaaliin elämään ja lopullisesti huokasta helpotuksesta.

Jos vielä joskus pentuvauvoja suunnittelen otan nartulle rokotteet ja pidän sen ulkopuolisilta kontakteilta erossa kolme viimeistä tiineysviikkoa sekä kolme ensimmäistä pentuviikkoa.Välttää narun stressiä ja pitää pentulan riittävän lämpimänä.

Oppirahoiksi maksoin kolme narttupentua mutta niin kiitollinen olen noista kolmesta pyhästä pikkuautopojasta . pennut myyn normaalisti merkinnällä kauppakirjaan että sisarukset ovat menehtyneet herpekseen.

Olen täl hetkellä löytänyt suomesta yhden kohtalotoverin jossa pentueessa jäi osa kokonaan sairastamatta. ovat tällä hetkellä terveitä nelivuotiaita kaukkareita .


Eskon ruumiinavaustulokset tuli Eviralta 7.4 . Toimituus nopea ja lasku halpa 43 euroa.
Täytyy varmasti Eviraa kiittää hyvästä palvelusta.
Tänää tuli Eviralta jo Eskon tutkimustulokset ja lasku . Yllättävän nopeesti ja ihan sikahalpa

43 euroo

silmämääräinen tutkimus:
Kuolemanjälkeiset muutokset kohtalaiset. Pentu on ulkoisesti normaalisti kehittynyt. Mahalaukussa pieni määrä nestettä.Ohutsuolen sisältö niukkaa ja paksu-peräsuolessa kohtalaisesti ulostemassaa. Keuhkoissa ,sydämessä , maksassa ja pernassa lopetuksesta johtuvia muutoksia. Keuhkot kauttaaltaan normaalia tiiviimmät. Sydän normaali. Munuaisessa petekkiaalisia verenvuotoja. Perna lievästi turpea. Aivoissa ei silmämääräisiä muutoksia.

makroskooppinen diagnoosi: Koiran herpesvirukselle tyypilliset löydökset.

histologinen tutkimus
1. munuaiset, maksa ja keuhkot :multifokaalisia nekroseja
2. Perna sydänlihas, aivot : Ei spesifisiä muutoksia

4 comments:

Tarja Peltola/Handskes said...

Upeaa että kuitenkin osa pennuista jäi. Hienoa että jaat tämän muillekin, se voi olla opiksi. Luulen että tämä herpes levähtää tosiaan käsiin muutaman vuoden sisällä.

Outi said...

Ruotsissa on ainakin yhdessä gööttikennelissä ollut kans herpestä ja koko pentue meni. Nykyään kaikki taudit leviää kun koirat liikkuu niin paljon ihan ulkomaita myöten. Onneksi annoit tutkia pennun, jos et ois tutkituttanut niin ois voinut menna koko poppoo. Onnea jatkoon muien osalta. Ja onnea pikkumopoille uusiin koteihinsa sitten kun aika koittaa !

Olivia said...

Onneksi teillä selvisi pentuja. Mun pentueesta ei viime vuonna selvinny kukaan.

Marika said...

Hei!
Tästä teidän ikävästä tapahtumasta on jo pitkä aika (ja blogikin ollut hiljaisempi), mutta yritän tavoittaa sinua kysyäkseni, että onko tiedossa, jäikö herpeksestä eloon jääneille pennuille jotain pysyvää vauriota herpeksestä (esim. sydän- tai hermovaurioita tai vikaa näössä tai kuulossa)?